Älä anna niiden masentaa ...

tervetuloo kevät, sua onkin odotettu. lämpimiä päiviä ja kaupan edustalla notkumista, auringosta nauttien. nahkarotsi rupee jopa käymään välillä turhanki kuumaks. ja taas saa huomata haluavansa pois tästäkin paskasta kaupungista, jota riihimäeks kutsutaan. kevät saa iloseks, mutta riihimäkeläiset masentaa. klamydia ja kotiteollisuus jaksaa jyllätä päässä, paljonkos sitä on tullu muuta edes kuunneltua? no ei yhtään, jos ei satunnaista dingoilua lasketa.

Mä pelkään, että mä kuolen tai etten kuolekkaan.
En unta saa, en nukkua uskaltaisikaan.
Mun päässäni hakkaa tango, delirium.

Taivaalta hiljaa kevään lunta tiputtaa ...

miltä tuntuu kävellä tuolla viiden sentin loskassa, jossa lisää tulee taivaalta, ilman katuvaloja, ilman kävelytietä tai kuivia vaatteita, kuivia kenkiä, ynnä muita hienouksia, about 15 kilometriä. toisilla vähemmän, toisilla enemmän. no, ei se hyvältä tuntunu, mut tuli se silti käveltyä! pitihän sitä ny päästä bänditreeneistä poiskin, tosin kyydillä piti aluksi poistua. päädyttiin sit siihen perinteiseen apostolin kyytiin.

kävellessä ehkä vitutti, kun liftatessa ohi ajavat autot lisäsit kaasua. näin myöhemmin ajatellessa sen ymmärtää, neljä järkyttävän näköstä hemmoa kävelemässä, kymmenen jälkeen illalla. kaikki näyttää enemmän tai vähemmän narkkareilta tai ties miltä hulluilta. mutta ymmärrystä ei silti heru autoilijoille siitä, että se kaikki loskapaskat piti meidän (valmiista märkyydestä huolimatta), lennättää meidän päälle! ja otto se vaan lauleli: "I want to know, have you ever seen the rain?"

oli se sit loppujen lopuks kunnon voittajafiilis, kun siitä murun kotiovesta sisään pääs siinä kello puol yhen tienoilla. ja kun lopulta meni sängylle istumaan ja kuumaa mehua joi. saatto olla tosi ylpee itsestään. yön sikeiden unien jälkeen, jokanen lihas muistutti olemassa olosta ja näin jälki viisaana pysty vaan toteemaan, että vittu, ois pitäny venytellä ennen ku ruvettii nukkuu.
ei mulla oo mitään sen tähdellisempää kerrottavaa. olkaa nyt edes tyytyväisiä siitä, että postasin ja jopa kuvien kera. mähän sanoin kuinka sormet syyhyy tossa uudessa kamerassa. ;) mut nyt ajattelin palkita itteni, ja mennä nukkumaan. rankan viikonlopun jälkeen, joka sai mut sairastamaan. kiitos jätkät silti, että pysyitte matkan melko lailla positiivisena ja iloisina!

I'm gonna do it anyway ...

alkuun heti, että en aio selittää miksi näin pitkä päivitystauko, en selitä pahemmin mitä kaikkea olen marraskuun jälkeen tehnyt. selitän vain sen, mitä sormet näppäimistöllä sattuu tanssimaan ja kertomaan. se on joko paljon tai ei ollenkaan. voi myös olla, että sormeni eksyy vielä pyyhkimisnäppäimelle ja painaa kaiken paskan pois. se nähdään pian.

mun ajatukset on karannu taas ja ne leijailee tuolla jossain, niin etten mäkään niitä kiinni saa. lintsaamisestakin hetkellisesti pääsin eroon, mutta päätin sitten alottaa taas. tekosyitä kaikkeen on vaan niin käsittämättömän helppo keksiä.

olo on kuitenki voimakkaampi ja jaksavampi jollakin tavalla. tuntuu, että voisin kohdata vaikka mitä, eikä se mua pysäyttäis. toisinaan kyllä iskee sitten aivan kauheet kohtaukset: "olen paska, en osaa mitään, meen roskiin". stressaan silti, koulu, tuleva kesätyö(joka ei innosta millään tapaa, edes raha ei motivoi mua millään tavalla), viikot, viikonloput, opiskelu, koululle kävely, tupakat. mikä vaan stressaa, silti en kuitenkaan samaan aikaan stressaa. miten on mahdollista.
lauantaina hypättiin kuitenkin traktorin kyytiin. eksyttiin tarkoituksella hämeenlinnaan arx talolle, sankkerit ja commercial agents(ja moni muu bändi mikä ei kiinnostanut millään tavalla) esiinty siellä sit. hauskaa oli, vaikka toisinaan vitutti salaisesti. keksitki maistu ulosteen ja ruohikon sekoitukselta. onneks helvetin hyvä meininki korvas keksien maun. ja traktorilla toki takas turenkiin.

ainiin olihan mulla viime viikon maanantaina synttäritkin, jonka kunniaks sit tuli hankittua canon eos 1100d. sehän se on mun uus kultaseni nyt(ei se tietenkää simbaa voita mutta kuitenkin), ja kuvaileminenki maistuu taas ihan erilailla. mihkään ei malttais lähtee ilman kameraa.

... ja munku pitäis olla lukemas fysiikkaa nyt, HUOH.

We're on our way
Living for today
We make our move
And you know we'll never lose

ps. värjäänkö hiukset mustaks kokonaan takas..? vai pidänkö hiukset blondimustina tai sit blondipunasiks?

I just feel that I can't live in the middle of all ...

kun hengitys ei kulje ja luulotauti itää sussa. todellista on vain hengenahdistukset, mut kelaat olevas niin sairas ihminen ettei rajaa taas oo näkyvis. todellisuudessa muakin vaan vaivaa flunssa ja jatkuva saamattomuus ja laiskuus. ehkä koeviikko vie jaksamisen, tosin oon niinkin ahkerasti lukenu, et vaan yhen aineen kirjat on esiin ollu kaivettuna. näin selviän ysiluokasta hyvillä numeroilla.

mä oon silti elossa tässä, vaikka blogin perusteella ehkä en olis. huomattava hiljasuuden aika on ollu menossa ja nyt oli pakko ottaa TAAS KERRAN itseään niskasta kii ja yrittää. mulla vaan ei oo kuvia ja jos on, ni ei niitä koneellekkaan jaksa siirtää. toisinaan sitä miettii, että miks pitää blogia ylläpitää jos siihen ei kuitenkaan minkään näköstä jaksamista ole ees. toisinaan vaan on mukavaa kirjotella tännekkin kuulumisia. tällänen mä vaan olen. toisinaan jaksaa jotain ja sit taas joskus ei.

ehkä mun elämässä on kuitenkin sisältöö jo muutenkin niin paljon, ettei sit sillä ajalla minkä vaan saa olla, jaksa kirjotella tännekkään. turengissa oon kolme päivää viikossa ja niistä yhtenäkään päivänä en ehi koneella käydä. mut entäs ne viikon neljä muuta päivää? ne mä vietän sit kouluun keskittyen, mikä ei keskittymistä kuitenkaa ole. tai facebookkia selaten. miksen vois ihan hyvin käyttää aikaa fiksumminkin, kirjottamalla tänne vaikka? no koska oon niin helvetin laiska, enkä saa ittestäni irti tarpeeks siihenkään. ja sit kun se kirjotusfiilis löytyy, ei oo kuvia ja koko ajatus kaatuu siihen. on niin turhauttavaa lisätä tänne bloggaus jossa ei ole kuvaa/kuvia.

ja sitten taas se EHKÄ. ehkä mä huomenna tai ylipäätänsäkkin viikonloppuna saan kuvattua jotakin materiaalia ja kirjotusta tulis ehkä. viikonloppu on kuitenkin aika hyvin suunniteltu etukäteen. huomenna koulun jälkeen kebabille ja simon odottamista asemalla. sitten ku simon juna tulee, suunta on joko hima tai ehkä keskustassa hengailu. viikonloppuna ainoastaan kahdestaan meillä, nyt kun olis viisas kaivais kamerankin valmiiksi kätköistä. ei sitä vaan jaksa mitään, tai jaksa kuitenkaan loppujen lopuks suunnitella. tiedä vielä mistään mitään.

peruskoulun jälkeiset suunnitelmat... onko mulla sellasiakaan. haluaisin kovasti parturi-kampaajaks opiskelee, mut hirvee pelko perseessä vaan, et en pääse pääsykokeisiin/pääsykokeista läpi. ja mikään muu ala kun ei satu kiinnostaa, ellei ehkä pienesti media-assistentti, mikä kuitenkaan ei sit omalta tunnu. ajatukset on sekasin näidenkin juttujen takia ja näitä asioita tulee pohdittua joka päivä.

voi sitä perjantai iltapäivän fiilistä, kun pääsee koulusta ja tajuaa että nyt on 48 tuntia ja ylikin, käytettävissä siihen, ettei tarvitse miettiä koulua. huomista hyvinkin paljon oottaen siis.

anteeks tää kuvaton ja hyvinki masentavan sekava tekstin sisältö. tää oli vaan jotain pääkopan tyhjentämistä, ajatukset ruudulle läiskästynä. mulla ei vaan oo just nyt muuta sanottavaa. ehkä seuraava bloggaus on sit taas sitä normaalia elämän tapaa kertovaa, ainakin toivottavasti.

vaipuisin mielläni jonkin näköiseen horrokseen, miten ois?

minä rakastuin vain ihmiseen ...

mistä sitä alottais. tässä on ollu aikaa fiksailla itteensä ja siinä samalla muitaki(tai ajaa ne viel enemmän hulluuden partaalle?). mä en oikeestaan ees tiedä mitä täs nyt sanois, en haluu edes meinaan miettiä tai sitäkään vähää kirjottaa mitä viime aikoina on tapahtunu!

joten ei mulla muuta, ku et ajattelin huomenna lintsata pari vikaa tuntia, että ois kolme tuntia enemmän aikaa olla turengissa.

ps. ehkä tää oli vaan ilmotus siitä, et kuitenkin elossa ollaan ja kirjotan taas lähiaikoina kunnolla! :)

Kaiken annan jos vain tahdot ottaa vastaan
Se ei ole paljon, vain minun koko maailma

ajattelin infota että:
oon hyvin pahoillani, et multa ei välttämättä hetkeen irtoa tekstiä. mulla on vaan niin masentunut olo ja elämä potkii just nyt päähän. mitään en jaksais ajatella ja kirjoittamiseen keskittyminen tuskin kuuluis nyt niihin asioihin, mitä jaksaisin. mut kyl mä täältä vielä nousen, mennään pari päivää eteenpäin, ni eiköhän se siitä taas! :)

please remember slow down sometimes ...

sade ropisee kattoon ja ulkona istuessa vois kuulla melkein mitä vaan. tuntuu että kaikki on väsynyttä. väsymys on kaapannu mutkin sisäänsä ja elänki sen takia puoliks horroksessa tän viikon. ainakin siihen asti, et pääsen nukkumaan univelat. ja sehän mut tuntien vie sit aikaa ja paljon.

väsymys juontaa juurensa lauantaille. sitä vaan huomaa ettei oo ehtiny mennä nukkumaa ja kas, kello onkin jo aamu seitsemän. tulihan siinä koluttuu mitä kaapeista löytyis, saisko olla muovailuvahalta haisevaa jäätelöä? ei tänään, päädyn vuoden vanhoihin ranskalaisiin. josko kömmittäisiin sit nukkumaan, kyllä kiitos. katsotaan sitten lisää parin tunnin päästä. ja sitten mä herään puol kymmeneltä, niin myös muutki. hauskaa oli, itkettyykkin tuli, kukin omalla vuorollaan ja omasta syystään. piirrettyjen kattomis maratoonikin tuli suoritettua ja en varmasti vähään aikan haluukkaan kuulla sanaa disney chanel. itkua ja raivoa, mut eniten naurua, joten loppu hyvin kaikki hyvin! rankka ilta, muuta en totee, kuviakaan en omista. ehkä sitten ens kerralla.

tet-viikko lähestyy(ja samalla myös sen jälkeinen syysloma!) ja jänskättää. mut mukava päästä pois koulusta ja unohtaa pariks viikkoo kaikki ysiluokan tuoma stressi. mulla on välillä illalla nukkumaan mennessä pelko, et en selviä tästä lukuvuodesta. ja paskanmarjat, minähän tulen selviimään, turha murehtii.

viikonlopun merkittävimmäks biisikski nous mulla leevi and the leavingsin pimeä tie, mukavaa matkaa. itku siin tuli vieraaks ku kuunteli ja himaan päästyä piti itekkin viel laittaa soimaan ja itkee hieman lisää.

kiitän ja kumarran, haluan nukkumaan vaik kello onkin vasta kuus. oon väsynyt, univelkojen lyhennys alkakoon. ja otto, jos luet tätä, kyllä sä ne sun rahat siit rullakebabin puolikkaasta saat, sit joskus.